Opettaja kiersi ala-koulu luokassa. Pienet, punaposkiset Jumalat olivat keskittyneet työhönsä. Ja toisinaan opettaja, eläke päiviään viettävä Jumala, pysähtyi katsomaan tarkemmin jonkun oppilaansa luomusta, antamaan vinkkejä ennen kuin jatkoi jälleen matkaansa.
Kun vanhempi Jumala saapui pöydän päähän, hän huokaisi tietäen mitä oli luvassa, ennen kun kurkisti palloa nuoren Jumalan kämmenien välissä.
Tämä nosti kirkkaat ja tuikkivat silmänsä opettajaan. ”Katsokaa. Olen nähnyt tämän eteen paljon vaivaa. Olin jo hermostua, mutta se on niin kaunis, enkä raaskinut lopettaa. Opettaja mitä mieltä te olette?”
Vanha Jumala katsoo ammattilaisen silmin planeettaa. Sinistä, ja vihreää.
”Se on hieman huolimatonta jälkeä.” Tämä toteaa totuuden mukaisesti. ”Niin kokkareinen, ja täynnä laikkuja, huolellisuutta hieman lisää niin siitä tulee kauniin tasainen.”
”Mutta” pieni Jumala sanoo opettajansa selälle. ”Mutta kun…”
”Niin, lapsukainen?” Vanha Jumala kääntyy vielä kysymään.
”Minun mielestäni... Sen kuuluukin olla näin.”
Vanha Jumala kallistaa päätään. Joskus lahjakkuudet erottuvat jo esikoulussa.
”Miten ajattelit sen toimivan?”
”Jos…tuota. Jos eliöt vaikka jakaisivat asiat keskenään? Luonnonrikkau-”
”Siitä syntyisi sotaa, lapsukainen. Eliöt ovat yksinkertaisia, ymmärräthän? Eivät osaa jakaa. Eivät ymmärrä totaalista rakautta. Silkkaa sotaa ja sortamista. Silkkaa sotaa.”
”Mu-mutta…” Oppilaan silmiin ilmestyy kyyneleitä. ”Opettaja, näin niin paljon vaivaa! Entä jos valaisin heihin pelkoa? Antaisin sääntöjä? Opettaja kiltti!”
”Lapsukainen, ne eivät ymmärtäisi. Ne ovat hyvin yksinkertaisia, ja ajattelevat vain itseään. Ja kun heidän ajatuksissaan alkaisi viimein tapahtua muutos, olisi jo liian myöhäistä. Ymmärräthän, työsi on epäonnistunut.”
Nuori Jumala painaa päänsä alas surullisena. Opettajan käy tätä sääliksi, vaikkei tämä osoittautunutkaan lahjakkuudeksi.
”Ehdit vielä aloittaa uuden." Tämä neuvoo. "Tee siitä tälläkertaa tasainen. Pidä mielessäsi että ne eivät osaa jakaa. Kaikilla alueilla pitää olla yhtä paljon kaikkea, niin riitaa ei synny. Vie nyt työsi roskikseen niin voit aloittaa alusta.”
”Kyllä opettaja.”
Nuori Jumala laahustaa roskikselle ja katsoo maailmaa kädessään. Sininen planeetta, vuoria, laaksoja, jäätiköitä, vettä. Hänen mielestään se oli kaunis. Erilainen. Sitten hän punottaa planeetan roskiksen syövereihin.
Oppilas juoksee ystävänsä luokse ja he heittelevät hetken aikaa tämä planeettaa ilmassa, sitten nuori Jumala menee hakemaan uudet tarvikkeet ja aloittaa alusta.
Kaiken pitää olla tasaista…