Huomasin että kohta siitä on kulunut kaksi vuotta kun olen perustanut tämän blogin. Tai sii että on kulunut kohta puoliin kaksi vuotta ensimmäisestä kirjoitujksestani täällä.
Selasin läpi kaikki sivussa olevat linkit toisiin blogeihin. Huomasin että muutamat oli lopettanut, muuttanut tai vähänemman aktiivisia, korjasin loppuneet pois, muuallemuuttaneiden uudet blogi osoitteet ovat minulta hävinneet, mikä on suuri harmi mielestäni.
Yksi blogi, oli muuttanut ja uusi blogi hävinnyt, se surettaa minua sillä tämä blogi oli teoriassa se "kanta blogi" josta minäkin lähdin. Sivuston nimi on muuttunut usein, nimimerkitkin monta kertaa, Anmay, Nukentekijä. Sieltä minä lähdin, ja siellä minä kommentoin. Siellä minä tein itsestäni ääliön, ymmärtämättömyydelläni, mutta Nukentekijä oli ymmärtäväinen, minua ei häädetty pois, vaikka häpeänkin useita kommenttejani...
-----------------------------------------------------
Huomaan olleeni tyhmä.
Ja sen tyhmyyden olleen sitä luokkaa etten tahdo laittaa sitä nuoruuden piikkiin. Olen totta tosiaan puhunut ohi suuni, ja ollut töykeä. Tahtomattanikin.
Nykyään jos minulta kysyttäisi, sanoisin ymmärtäväni enemmän elämästä, mutta se on valhe, sillä vaikka olen saanut enemmän käytännön oppia kärsimyksestä, ahdistuksesta, ongelmista, sekä rakkaudesta, ja vaikka olen opinut ja viisastunut, niin olen edelleen tyhmä. Ei ihminen ikinä muutu niin paljoa että sisin muuttuisi mukana.
Minä en ainakaan. Typeryys ja tahdikkuuden puute on minussa edelleen.
Mutta huomaan olevani myös heikko.
Nykyään olen kasvanut niin että ihmiset pitävät minua kalliona. He tukeutuvat minuun ja luotavat siihen että minä kannan.
Nykyään minulla on ystäviä. Mutta toisin kuin he uskovat minä en olle kalliota.
Enkä minä ole vahva.
Sillä vaikka en ole itkenyt itseni takia pitkään aikaan, niin se jostuu vain siitä etten ole sitä sallinut itselleni. En itke omasta ahdistuksesta enkä pelosta, mitä minä siitä muka tiedän, itken muista syistä.
Itken kauneuden edessä ja itken ihmisten takia. Kaiken sen ahdistuksen mikä heillä on, kaiken sen harmin ja elämän varjojen, mutta silti tärkeiden asioiden puolesta.
Ne kaikki ovat tärkeitä jotta ihminen voisi kasvaa, jotta ihminen voisi elää.
Mutta huomaan itkeväni myös ikävästä.
Ikävästä ihmiseen jota en ole ikinä tavannut.
Ikävästä sinuun.
Sillä pelkään.
Sillä olen heikko.
Pelkään että jotain on tapahtunut, että elämä on käynyt liian raskaaksi,
että ihminen sortuu painolastinsa alla.
Että sitä ei jaksa olla vahva.
Minä rukoilen että sinulla olisi enkeli luonasi.
Että enkeli olisi sinun kanssasi ja olisi sinun ystäväsi.
Ei haittaa vaikka se olisi musta ja raskas siipinen enkeli.
Riittää että se olisi.
Ja vaikka se kuulostaa hullulta, niin tahdon sinun tietävän että sinulla on ollut omalla tavallasi suuri merkitys elämässäni.
Kiitos.
...Ja tahdon pyytää anteeksi, kaikkia sanojani.
Anteeksi.
Kiitos.
-----------------------------------------------------
-----------------------------------------------------
"Kuule, tarttisin siivet.
Ai ei ole vai? Täytyy siis jatkaa
matkaa. Mihin minä siipiä?
Polttaisin ne roviolla. Repisin perhoseltakin sen siivet irti.
Vain huvin vuoksi.
Sitten kun Helvetin liekit kutittelisivat jalkateriäni, muistaisin miten
helvetin huono ihminen olenkaan.
Juuri niin! Hakatkaa pää irti! Nauran silti halveksuvasti.
Nauruni kimpoilisi seinistä ja ne kaatuisivat päällesi.
Katselen, kun asetat narun kaulaasi ja potkaiset tuolin syrjään.
Et sinä minua pakoon pääse.
Raiskaan enkelitkin ja rauhankyyhkyt ammun taivaalta.
Tapan viattomat ja houkuttelen hyväuskoiset vääryyden teille.
Te teitte minusta hirviön. Mitäs pidätte?
Ilosanoma turhuudesta ja vääryydestä.
Sillä ahneus on meissä jokaisessa."
(nukentekijä)
Kommentit