♠♣♥♦

 

Länsi tuulta nauratti. Ja niin kumeasti hän nauroi, että lumi tippui kaukaisten vuorien huipulta. Tuuli viuhui jään alla nukkuvan maan yllä, leikki ilmassa pöllyävällä lumella, vetäen kuviointia lumeen taakseen... Niin syvä onni ja tyytyväisyys levisi hänen aineettomaan sydämeen… Vellova lempeys hänen sydämessään, autuas rauha mielessä.

 

Pimeys tuntui pieneltä neulan pistolta, sekunnin murto-osan verran ehti pelko käydä länsituulen olemuksessa ja sitten kaikki… loppui!

 

Ilmassa siinä kohtaa missä Länsituuli oli ollut kaikista eniten länsituuli, erottui vain keltaiset häijyt silmät.

… Ja naurua. Mielipuolista naurua.

♠♣♥♦