Jo pienenä minulla oli vilkas mielikuvitus. Muistan kuinka lapsena keksin keinoja joilla sain jonkun kanssani vessaan yöpimeällä. No silloin ne olivat varsin mielikuvituksettomia. Raatelu sikoja... ei järin uskottavaa, vai mitä?

Juttuja tykkäsin keksiä myöhemminkin, vaikka yksin vessaan meno ei ollut enää ongelma. Koulun alkaessa juttujen taso vain nousi.

Lukemaan oppimienen vei aikaa sillä millään en olisi malttanut istua pänttäämässä aakkosia, maailma alkooi avautua, olin lapsi ja vapauksia tuli enemmän. Yksin pihalla oleminen oli suurta. Tutkin maat ja mannut, kaikkialle oli pakko päästä, kiipesin puihin, hypin kivillä, seikkailin soilla. Siellä olessa tunsi itsensä tutkimus matkailijaksi, luonnon lapseksi...

Jatkuu...

Niin ja vaihdoin jälleen taustan, punanen ei ollut minun värini...