Jaa, mistä se lähti?
Siis rakkauteni vampyyreihin.
No olin jo hyvin pienenä tykännyt lepakoista, tai tarkemmin sanoen batmanista.
Muistan hyvin miten liimasin sydän tarroja, batman aiheiseen värityskirjaan, kun minun veli oli kertonut, lepakkomiehen käyvän yöllä katsomassa.
Olin silloin jo hullu sitä kohtään josta välitin.
Mutta koska batmaniä ei kuulunut, minä luovuin toivosta.
Mutten kuitenkaan kokonaan, yhä pidän lepakoista.
Ja kun yhtenä päivänä kun pyörin kirjastossa, löysin hyllyn joka oli tulvillaan vampyyrestä kertovaa kirja sarjaa.
Olin löytänyt pikkuvampyyri kirjasarjan...
Luin ne, pidin niistä, eikä siihen enempää tarvittu.
Halusin tietää vampyyreistä enemmän, selasin kaikkea mikä liityi vampyyreihin, mutten juuri oikeasti lukenut.
Kunnes yhden kerran kirjakaupassa näin kirjan joka oli alennusmyynnissä.

Taka kannessa luki näin:
Larten Crepsley päättää viimein esitellä oppipoikansa Darren Shanin Vampyyri vuorella, joka on vampyyriprinssien asuinsija. Matkalle heitä seuraavat kaksi outoon pikkuväkeen kuuluvaa siniviittaa. Taipale on täynnä koettelemuksia, ja retkue löytää myös merkkejä vampaneeseista, vampyyrien vihollisista...

Ne jotka ovat kyseisen kirjan lukeneet tietävätkin se olevan Darren Shanin Vampyyrivuori.
Sormiani syyhytti päästä lukemaan se, mutta minulla ei ollut rahaa, katkerasti olin jättänyt kirjan kauppaan, mutta ranteessani luki musteella kirjailia ja kirja jonka olin heti laittanut ylös, muistan vieläkin miten mummoni nalkutti, veren myrkytyksestä ja kaiken maailman saatananpalvonnasta, silti minä en pyyhkinyt tekstiä pois, tahdoin lukea sen kirjan, minun täytyisi vain odottaa kirjastoon....

Kirjastossa oli tuo kyseinen kirja, mutta oli myös sarjan eka kirjakin....
Olin ollut kauan kahden vaiheilla, lukisinko sarjan järjestyksessä, vai ainoastaan sen yhden?
Päädyin järjestykseen.
Ja se oli menoa!
Vampyyrit nousivat ykkösiksi!
En enää aja tellut mitään muuta kuin vampyyreja ja haaveilin koko ajan että, minusta tulisi vielä Larten Crepsleyn kaltainen....
Eikä asiaa auttanut se, että veljeni joka oli huomannut kinnostukseni vampyyreihin, ehdotti minulle jotain.
Hän tahtoi että kattoisin, yhtä animaatiota nimeltä Hellsing.
Ja koukussa oltiin jälleen.
Enään minulla ei ole paluuta normaaleiden ihmisten pariin, mutten ole varma haluanko lainkaan.
Olen tyytyväinen tälläisenä, kuin olen.
Tyttönä jonka unelmille nauretaan, mutta tyttönä joka ei kadu mitää...