♠♣♥♦

Metsän puut kohosivat korkeuksiin Roeen ympärillä. Häntä huimasi. Ilmojen halki matkustaminen aiheutti hieman pahoin vointia, mutta myös lähestyvä päivä ei tehnyt hyvää Roeelle. Kompuroiden hän kulki yhden suuren kuusen alle. Kuusi oli sen verran suuri että oksat peittivät auringon.

Roee hengitti raskaasti. Paita oli tummunut punaiseksi verestä.

”Nyt oli pakko toimia.” Roee ajatteli. ”Jos jään tähän istumaan, vuodan kuiviin.”

Kivusta irvistäen hän oikaisi vasemman kätensä, tunnusteli viiltoa. Se oli varsin syvä, muttei yltynyt luuhun asti eikä suurimpiin verisuoniin. Roeella oli ollut onnea.

Hän kaivoi takkinsa sisätaskua. Nosti sieltä pienen pussin vihertävää ja ruskeaa jauhetta. Hän sirotteli sitä haavalle ja sitten levitti hieman sylkeään* käteen, viiltokohdan päälle.

 

* Vampyyrin sylki nopeuttaa haavojen paranemista. Tätä asiaa ovat tiedemiehet tahtoneet tutkia kautta aikojen, mutta toistaiseksi yksikään vampyyri ei ole suostunut koekaniiniksi. Eikä vampyyrejä ole saatu myöskään luovuttamaan sylkeään sairaaloihin, lääkevarastoiksi. Yksikään arvonsa tunteva vampyyri ei pidä purkkiin sylkemistä kunniallisena. Mutta toisinaan vampyyrit tekevät vaihtokauppaa ihmisten kanssa. Pullollinen sylkeä, kymmeneen pulloon verta…

Mutta kauppaa ei tosin käydä juuri lainkaan, (1-2 kertaa sadassa vuodessa, ja nämäkin kerrat vaihdetaan usein haltioiden kanssa) sillä normaalisti vampyyrit pullottavat vastakuolleiden ihmisten veren.

 

Haava alkoi umpeutua. Siihen kirveli, mutta Roee ei uskonut sen tulehtuvan. Rora oli aina pitänyt miekkansa hyvässä kunnossa ja puhtaana. Se oli ollut Roralle melkeinpä pakkomielle aikoinaan.

Ja jauhe jota hän oli laittanut haavaan puhdistaa epäpuhtauksilta ja lievittää kipua. Seuraavaksi Roee riisui takkinsa ja katsoi sitä harmistuneena. Se oli hieno takki ja nyt veressä. Tuartilla oli samanlainen, sillä joskus identtiseltä näyttäminen oli tarpeellista. Se antoi toisinaan etulyönti aseman. Tuart oli teettänyt ne suutarilla.

Niin Tuart…

”Älä huoli, tulen hakemaan sinut.” Roee ajatteli. Hän tyhjensi takkinsa. Se oli täynnä pienen pieniä pusseja*.

 

* Vampyyrit ovat hyviä tuntemaan yrttitieteitä. Niitä opetetaan usein omissa kaupunkiklaaneissa, vaikkakin  kaikki vampyyrit eivät tunne kaikkia kasveja. Tiedon määrä ja laatu vaihtelevat klaaneittain. Noita kasveja pidetään yleensä kätten ulottuvilla kunnes niitä tarvitaan. Hyvin usein, paljon elämää kokevat vampyyrit kuljettavat pientä kasvi-, yrtti- ja lääkevarastoa takkinsa tai laukkujensa uumenissa. Jotkin vampyyrit kuljettavat varastojaan lasisissa pulloissa viitan uumenissa, mutta tämä edellyttää varsin varovaista ja valpasta elämää, sillä jos kompastut ja lennät rinnuksillesi. Huomaat nopeasti, että lasinsirut tekevät kipeää. Ja että suurin osa lääkkeistä on kulkeutunut sirpaleiden mukana veren kiertoosi, mutta ei hätiä mitiä eikös niissä ollutkin sitä puuduttavaa lääkettä? Hyvä. Et luultavimmin tunne mitään kun kaksi rohtoa, sininen pihlaja ja minttulevä uute, sekoittuvat keskenään ja muodostavat myrkyn joka tappaa alle kolmen minuutin...

-> Tämän takia suurin osa kuljettaa rohtoja pusseissa ja taitellun paperin palan sisässä.   

 

Takin poimuista tuli myös esiin teräaseita, kirjoitusvälineitä sekä pieniä, metallisia välineitä joita käytetään lukkojen tiirikoimiseen ja toisinaan kynnenalusten putsaamiseen.

Roee riisui myös paitansa ja repäisi siitä puhtaan kangas suiron. Hän haistoi sitä ja koska se ei haissut lainkaan verelle, hän sitoi sen käteensä. Sitten hän päätti hoitaa lopun paitaa jonnekin kauas, veren haju houkuttelisi petoeläimiä. Takista hän tyytyi repimään vain hihat irti, muualle ei ollut veri levinnyt vahvasti, ja seuraavana päivänä hän etsisi joen, jossa pestä hajut pois. Äänistä päätellen se ei ollut kaukana.

Seuraavaksi hän katseli ympärilleen, kuusi ei suojaisi auringolta kauaa, auringon paikka taivaalla kun tuppasi vaihtumaan päivän kuluessa. Pitäisi löytää parempi paikka jossa Roee voisi nukkua, sillä hän todella tarvitsi lepoa.

 

”Yksi vaihtoehto olisi laavu…” Roee tuumi leukaansa hieroen.

”…mutta sitä varten minun täytyisi katkoa oksia tästä kuusesta, se olisi itsemurha, eikä kovin turvaa antava. Hmm…”

Hän katseli ympärilleen mietteliäänä.

Mitään apua antavaa ei näkynyt, mutta vaimeaa nuuskutusta kuului Roeen vierestä. Vanha ja raihnainen mäyrä oli haistelemassa Roeen paitaa. Se oli selvästikin erakko, luultavimmin lauma oli hylännyt sen tai nuoremmat syrjäyttäneet. Mäyrä oli varmastikin nälkäinen sillä, ei se muuten olisi ollut päivällä ulkona.

Roeen muistelujen mukaan mäyrät olivat ilta- ja yöeläimiä. Ne puhdistivat pesiään, ja kai tämä yksilö oli silloin haistanut veren ja nyt se oli tullut haistelemaan punaista vaate myttyä ruuan toivossa.

”Raukka aivan kuten minäkin.” huokaisi Roee. Mäyrästä ei ollut kovin paljon jäljellä, siinä oli paljon arpia ja irronneita karvatuppoja. Varmaankin nuoremmat mäyrät olivat tapelleet sen kanssa. Voitokkain seurauksin. Roeen kävi sitä sääliksi, ei se saisi mitään ravintoa verisestä paidasta.

 

”O-odotas vähän.” Roee kaiveli takkinsa, nykyisten liivien taskuja.

”Haa! Tiesinpäs!” Hän avasi erään pussin ja heitti sieltä muutamia palasia maahan mäyrän eteen.

”Kuivalihaa, muistaakseni hirveä. Oikein hyvää, maista vaan! Se on parasta mitä voi olla, antaa reilusti energiaa.” Roee hymyili, hän toivoi että joku auttaisi häntäkin.

”Syö pois vaan!” Roee nauroi kun mäyrä katsoi, häntä epäilevästi.

”Oikeasti minun pitäisi säästää tuota, mutta jäljitän ensi yönä jotain syötävää. Ja sinä olet niin reppanan näköinen.”

Sitten Roee söi itsekin kuivalihaa, hän tunsi olonsa paremmaksi. Juttuseura oli piristänyt mielialaa.

”No niin. Nyt siihen suojapaikka-ongelmaan...” Hän silmäili taas ympäristöään. Mutta ei nähnyt mitään muuta kuin mäyrän hiipivän uteliaana ja rohkeana lähemmäksi.

”Sinäpä olet rohkea pikku mäyrä. Olet tainnut olla ihmisten kanssa tekemisissä ennenkin, vai mitä?”

Roee heitti mäyrälle muutaman lihan palan lisää. Hän hieroi hieman leukaansa tuumivaisena, samalla kun katseli mäyrää. Tämä oli ihan totta kehäraakki.

”Sinulla on heikko hajuaisti tai ainakin kuonosi näyttää repaleiselta. Et olisi voinut haistaa paitaani kovin kaukaa, joten pesäsi on oltava tässä lähellä. ”

Roee nousi seisomaan, tai niin seisomaan kuin oli mahdollista matalien kuusenoksien takia. Hän katsoi puun toiselle puolelle ja toden totta! Siinä, paksun puun juuri tasolla oli kolo. Kooltaan sellainen että siitä mahtuisi juuri ja juuri mönkimään…

Tai no… hieman joutuisi joustamaan*…

 

*Vampyyreillä kuten myös kääpiöillä, haltioilla, peikoilla ja joillakin satunnaisilla henkilöillä on taito ”joustaa” eli muuttaa kokoaan jonkin verran. Kääpiölle ja peikoille tuo taito kehittyi evoluutiossa kun he kulkivat vuorilla ja nykyään tuo taito on apuna kaivaustöiden lomassa. Miettikääpä: Romahdusherkästä luolasta löytyy toinen luola. Se on kovin pieni luola, eikä sitä ei voi suurentaa ilman että koko paikka romahtaisi niskaan. Mutta läpi olisi päästävä, toisella puolella on loistava malmisuoni. On siis paljon hyötyä että työläiset osaavat vääristää todellisuutta sen verran että läpi kulkeminen on mahdollista. Seuraavassa luolassa he voivatkin sitten kaivaa ulosmeno reitin turvallisempia reittejä. Mutta täytyy huomauttaa että kääpiöt ja peikot eivät* työskentele samoissa kaivoksissa.

 

* Eivät koskaan, ikinä, milloinkaan. Aamen.

 

Roee keräsi tavaransa takkinsa keskelle ja solmi sen solmuksi, niin että siitä tuli nyytti jossa hän pystyi kuljettamaan tavaransa. Nyytin hän laittoi hampaittensa väliin ja sitten hän hivuttautui mäyrän pesäkoloon, joustaen seiniä. Tunneli pesän sisälle voisi jatkua hyvällä tuurilla olla 80m, mutta mahdollisesti pidempiäkin…

Roee huokaisi. Ei auttaisi muu kuin mennä eteenpäin katsomaan. Onneksi vampyyrit ovat tottuneet vähään happeen ja ahtaisiin oloihin maan alla. Ja vaikka tunneli sortuisi, osaisi Roee kaivautua ylös, eiväthän vampyyrit vahingossa onnistu nousemaan ylös haudoistaan…

Mutta Roee toivoi, ettei niin kävisi, sillä ylös kaivautumiseen menisi liikaa aikaa ja energiaa. Ja hänen pitäisi hakea vielä Tuart takaisin…

♠♣♥♦