Istun kylmällä kivellä
ja jalkojani särkee.
Nauran.
ei tästä tule mitään…
 
Huomaan taivaltaneeni
eteenpäin kauan
Mutta en tarpeeksi
Pitäisi jatkaa.                               
 
Kykenen muistamaan
kaikki matkani tapahtumat.
Kaikki kivet
Kaikki okaat
Kaikki kyyneleet
 
Muistan ystäväni
lyhtyä kantavat enkelit
jotka valaisevat tieni,
ja sinä olet
minun arkkienkelini
 
Ja kysyt miksi
itken tien laidalla
kylmällä kivellä.
Enkä minä tiedä
mitä vastata
 
Kai minäkin tahdoin
olla vahva
niin kuin sinä olet
olla välittämättä naarmuista
 
Mutta minä eksyin
Eikä enää ole tietä
huomiseen.
En löydä rohkeutta
jatkaa
 
Ja minä kerroin sinulle,
enkeleistä kauneimmalle
totuuden itsestäni
rujoutuneen sieluni
 
Ja kuuntelin
Kyyneleet valuen
nauruasi
Kun kerroit totuuden
 
Näytit jalkasi.
Näytit minulle oman polkusi
kivet ja okaat
 
enkä ollut ennen
nähnyt sellaista määrää
silkkaa kiveä,
en niin arpisia jalkoja
kuin sinun jalkasi
 
Ja sinä kerroit
totuuden itsestäsi,
oman kauniin
sielusi rumuuden
 
ja kerroit totuuden:
ei kiviä itketä,
että kivet eivät lopu,
mutta tie loppuu
…aikanaan
 
Ja pyysit
minua kuuntelemaan
kuinka paljon
kivet itkivätkään
aiheuttamaansa kipua!
 
Pyysit minua
rakastamaan kiviä
ja niiden
aiheuttamaa kipua
 
Sillä silloin
tietä vielä olisi
ja enkeleitä
auttamassa jatkamaan.
 
Nostit minut
kiveltä maahan
Ja hymyilit,
neuvoit jatkamaan
 
Mutta minä
nauroin
enhän minä
voisi jatkaa
 
Ja sinä katsoit
silmissäsi surua
ja lähdit
elämästäni.
 
Ja kai olin
juuri sitä kerjännyt
Mutta nyt
itken jälleen
 
Kuljen eteenpäin
itken
ja kompuroin,
etsin...
 
Mutta
en löydä.
sinua ei ole enää
minun maailmassani
 
Minulla on kivet,
ja ehkä
vielä joskus...
vertaisesi arkkienkeli