Itse asiassa tämä on vanha runo ja löysin sen tuolta sekalaisista tallennuksistani koneelta. Siellä on paljon yllätyksiä, niin viime kuukausien kuin vuosienkin takaa.
Olen niin järjestelmällisiä ihmisiä. 
Ajattelin myös kirjoittaa äidinkielen vihkostani muutaman jutun tänne, kunhan nyt aika sallii. Sillä tarkoitukseni olisi tosiaankin herätä horroksesta, varsinkin kun tunnun saaneni niin mukavan ja lämpimän takaisin paluu toivotukset.
Kiitoksia kaikille, näillä eväillä jatketaa.
 
 
"Joka päivä aukaisen tietokoneen.
Kirjaudun luukkuun
ja odotan postia.
Mitään ei siellä ole.
Eipä mitään, hetken kuluttua uudestaan.
 
Päivän aikana käyn lukuisia kertoja katsomassa,
ei ikinä mitään.
Ja kuinka ankeat nuo sanat ovatkaan:
"Ei uusia viestejä"
 
Siltikään en jotenkin ota asiasta stressiä,
postia tulee kun on tullakseen
ja olen minäkin paras puhumaan.
Itse en tunnu nykyään kirjoittelevan laisinkaan.
 
Sitten vahdin postia.
Tulen kotiin,
joko kysyn tai itse selaan kaikki kirjeet.
Äiti katsoo minua vähän vinosti kun
olen jo useampana päivänä
odottanut kirjettä.
 
Vahdin myös kännykkää.
Välillä kun se pärisee,
värinällä pöydänkulmalla,
mietin että jos se on sinulta.
Ei sillä että odottaisin sen olevan,
mietin vain
että mikä saa minut ajattelemaan niin.
 
Kaupassa,
lentokentällä,
autossa.
Aina kun näen vieraan,
mietin voisitko se olla sinä.
 
Entä mitä minä tekisin jos olisit?
 
Koulussa en välillä meinaa uskoa
että istun keskellänne,
minä tyhjyyttä sisällään pakoileva ihminen,
istun teidän hymyjenne keskellä,
nauran ja puhun myös,
ymmärtämättä kuitenkaan mitään
mitä todellisuudessa teen.
 
Ja sitten saavun kotiin.
Selaan postin.
Aukaisen tietokoneen.
Teen itselleni kaakaon ja katselen ikkunasta pihalle.
Tarkistan sähköpostin.
Ankeat sanat: "Ei uusia viestejä",
paistavat silmiini, eipä mitään.
Kohta uudestaan."