Kun kouluihin ala-asteella tuli ainekirjoitelmat, en ollut niissä kovinkaan hyvä. Ensimmäiset tarinani olivat jotain samaa kuin juttunikin. Niihin oli saatava taikuutta... Mutta selaillessani yhtä vihkoa jälkikäteen huomasin että en juuri koskaan jaksanut kirjoittaa loppuun...

Sen muistan kun koulussa piti vihot palauttaa jätin aina sen pulpettiin, ja koska ope ei koskaan kattonut montako vihkoa pinossa oli en jäänyt koskaan kiinni...

Siksi minulle tulikin kova paikka ylä-asteelle mentyäni kun aineet oli PAKKO palauttaa ja varsin lyhyessä aikarajassa...

Tekstiä oli siis pakko tulla... Olin ihan tuskastunut, kirjoittaa kaunoa! En ollut muutenkaan kovinkaan paljoa tottunut kirjoittamaan. No ihminen sopeutuu, tai niin ainakin sanotaan minulle kaikki tapahtui kuin itsekseen.

Istuessani pulpetilla paperi ja kynä edessäni, rupesin vain kirjoittamaan. En kuullut silloin miten muut oppilaat tuskastelivat paperien takana inpiraation puutteeessa, en kuullut mitään mä vaan kirjoitin! Kai sitä voi jonkin laiseksi hypnoosiksi sanoa, ja kun välkällä muut oppilaat kysyivät mistä kirjoittin niin mä en osannut sanoa. Koska en sitä itsekkään tiennyt. En ajatellut juuri yhtään. Kirjoitin vain mitä ekana mieleen sattui tulemaan.

Joten yllätyinkin hurjasti, kun aineet palautettiin open arvosanalla varustettuna... :

Tarinasta 9½/ oikein kirjoitus 7

plus: Onpas inhottava tarina. Jotain sanoinkuvaamattomattoman salaperäistä ja lumoavaa tässä on. Loppu oli yllättävä, kovin surullinen, mutta vaikuttava.

miinus: Ongelmia paljon oikeinkirjoituksessa. Sitä voisi oman tekstin huolellinen lukeminen auttaa.

Kaverit kehuiva sitä kun ope oli lukenut aineeni ääneen luokalle... Siinä mulle sitten selvis että kappas vaan, näköjään mä osaan kirjoittaa...

Jatkuu...