Istuskelin puisella laiturilla. Ympärilläni oli erin värisiä lehtiä, syksy oli kauneimmillaan.

Allani oleva vesi oli kirkasta ja raikkaan kylmää, pohjan erotti selkeästi.

Siellä jopa uiskenteli muutama hopeinen kala.

Menin mahalleni ja katselin pohjaa, kaloja… kiviä… lehtiä…

Oloni oli ihanan tyyni ja rauhallinen ja kädessäni kaunis päivänkakkara, pyörittelin sitä ja lausuin hiljaa; Kukka, kukka, hento ja pieni, neuvo minua valitse minun tieni.

Nyppäisin yhden terälehden irti, onnea.. epäonnea… onnea…

Terälehdet putoilivat lähes tyynen järven pinnalle.

Vastarannalla oli kallijoita ja oranssin sävyisiä lehtipuita.

Olin kuin prinsessa farkuissa ja hupparissa…

onnea… epäonnea…

Terälehdet putoilivat veden pinalle tehden renkaita.

onnea… epäonnea… onnea…

Säpsähdin, sillä tunsin kuinka,

jokin kylmä kosketti paljaita nilkkojani, vilkaisin taakseni ja tein tilaa Hugolle.

Olin jo unohtanut että olin ottanut koiran mukaani.

- Hyvä poika.

 Kuiskasin ja rapsutin polven korkuista, sekarotuista koiraani korvan takaa.

Se oli mielissään.

Käännyin jälleen katsomaan päivänkakkaraa, siinä oli vielä muutama terälehti jäljellä.

Loput kelluivat tyynen järvenpinnalla.

Olin mennyt sekaisin mitä olin juuri sanonut… Onnea vai epäonnea?

No ei sillä väliä, olin tänään syysprinsessa, teen valintani itse, niinpä kuiskasin;

Kukka, kukka, hento ja pieni, päästän sinut, valitse omat tiesi.

Tiputin kukan veteen ja se jäi kellumaan hetkeksi.

Hymyilin pienesti, ja katselin miten kynitty päivän kakkara alkoi hitaasti uppoamaan. Käännyin selälleni ja katselin vaalean sinistä taivasta, valkoisia pilviä ja kirkkaan oransseja puiden lehtiä, tunsin Hugon lämmön kyljessäni…

Kyllä elämä oli ihanaa…