Kirjailia: Darren Shan
Sivut: 212
Päähenkilö/löt: Darren Shan =)
Pätkä:
Hämähäkit ovat aina kiinnostaneet minua. Nuorempana keräilin niitä. Pengoin meidän puutarhan perällä olevaa pölyistä vanhaa vajaa ja etsin hämähäkin verkkoja, joissa vaanisi kahdeksanjalkaisia saalistajia. Kun löysin hämähäkin, toin sen omaan huoneeseeni juoksentelemaan.
Äiti sai aina hepulin.
Tavallisesti hämähäkit karkasivat päivässä tai parissa jäljettömiin, mutta joskus ne viihtyivät kauemminkin.
Yksi kutoi verkon minun sänkyni yläpuolelle ja pysyi vahdissa melkein kuukauden.
Nukkumaan mennessäni kuvittelin, miten hämähäkki laskeutui alas, ryömi suuhuni ja kurkkutorvea alas mahaan ja muni sinne isonkasan munia.
Vähän ajan kuluttua hämähäkinpoikaset sitten kuoriutuisivat ja söisivät minut sisältäpäin elävältä.
Pienenä minusta oli ihanaa pelätä.
Kun olin yhdeksän, sain äidiltä ja isältä pienen tarantellan. Se ei ollut myrkyllinen eikä kovin iso, mutta se oli mahtavin lahja jonka oli koskaan saanut. leikin hämähäkin kanssa melkein koko ajan kun olin hereillä. Syötin sille kaikenlaisia herkkupaloja: kärpäsiä ja torakoita ja pieniä matoja. Lellin sen pilalle.
Kunnes yhtenä päivänä tein typeryyksiä.
Oin katsellut piirrettyä, jossa yksi hahmo imaistiin pölynimuriin. Sille ei käynyt mitenkään. Se luiskahti takaisin ihmisten ilmoille pölyisenä, likaisena ja kiukkuisena kuin ampiainen.
Se oli tosi hauskaa.
Niin hauskaa, että minäkin kokeilin sitä. Tarantellalla.
Turha kai sanoakaan, että homma ei sujunut ihan niin kuin piirretyissä. Hämähäkki meni palasiksi.
Minä itkin melkoisesti, mutta ei siinä itku auttanut. Lemmikkini oli kuollut, se oli minun syytäni, enkä voinut tehdä asialle enää mitään.
Kun äiti ja isä saivat selville, mitä olin tehnyt, he huusivat niin että kitapurje lepatti, sillä tarantella oli maksanut pitkän pennin. He sanoivat, että olin vastuuton tomppeli enkä enää ikinä saisi ottaa lemmikkiä, en edes tavallista, pihalta pyydystettyä hämähäkkiä.
Aloitin tällä vanhalla tarinalla kahdesta syystä.
Toinen käy selväksi, kunhan tämä kirja etenee.
Toinen syy tulee tässä:
Tämä on tosi tarina.
En oleta, että uskoisitte minua – en uskoisi itsekkään, jos en olisi kokenut kaikkea itse – mutta totta se on.
Kaikki, mitä kirjassa kerron, tapahtui juuri niin kuin kerron.
Nimittäin kun oikeassa elämässä tekee jotain typerää, se yleensä kostautuu.
Kirjoissa sankarit voivat tehdä ihan niin monta mokaa kuin huvittaa. Heidän tekemisillään ei ole mitään väliä, sillä lopussa käy kuitenkin hyvin.
Sankarit antavat pahiksille köniin ja järjestävät asiat oikealle tolalle ja loppu hyvin, kaikki hyvin.
Oikeassa elämässä hämähäkit kuolevat pölynimurissa. Tai jos ylittää kadun katsomatta eteensä, jää auton alle. Jos putoaa puusta, katkoo luunsa.
Oikea elämä on häijyä. Oikeassa elämässä ei piitata sankareista ja onnellisista lopuista eikä siitä, miten asioiden pitäisi olla.
Oikeassa elämässä sattuu kaikkea inhottavaa.
Ihmiset kuolevat. Tappeluita hävitään. Paha voittaa toisinaan.
Halusin vain tehdä tämän selväksi enne kuin aloitan.
Yksi juttu vielä: minun nimeni ei oikeasti ole Darren Shan. Tässä kirjassa kaikki on totta, paitsi nimet.
Minun piti vaihtaa ne, koska…
No, ymmärrät kyllä, kunhan pääset kirjan loppuun.
En ole yhtään oikeaa nimeä, en omaani, en siskoni, en kavereideni tai opettajien nimiä. En kenenkään
En aio edes kertoa edes kaupungin tai maan nimeä. En uskalla.
Mutta tämä riittää esittelyksi.
Jos olet valmis, aloitetaan.
Jos tämä olisi keksitty tarina, se alkaisi yöllä myrskyn tuivertaessa ja pöllöjen huhuillessa, ja sängyn alta kuuluisi rapinaa.
Mutta tämä on tosi tarina, ja siksi minun on aloitettava sieltä, mistä se todellisuudessakin alkoi.
Vessasta
Arvosana: 10
Ominsanoin: Parhaita kirjoja joita olen lukenut, vampyyreistä on tehty persoonallisia ja asiat on kuvattu aika "lempeästi", siis ei niin että veristä kuin taka kansi antaa ymmärtää....
Suosittelen kaikille kymmen vuotiaasta ylös päin...
Kommentit